
Jaostot
Elävöittäjät

Elävöittäjät leiriytyvät telttoineen historiatapahtumissa tai käyvät elävöityspukuineen päivävierailuilla. Yhteyksiä on luotu myös maan rajojen ulkopuolelle. Elävöittäjiä on niin taistelujaosta Birckalan Kaartissa kuin muissakin aktiiveissa. Myös perheitä on mukana.
Heinäkuisessa Rautakauden Pirkkala -tapahtumassa muinaiskylä herää eloon juuri yhdistyksen elävöittäjien voimin. Ajanmukaisten vaatteiden hankinnassa avustetaan niitä, jotka haluavat tulla mukaan, mutta eivät vielä omista elävöitysvaatteita. Osa harrastajistamme on etsinyt tietoa rautakauden vaatteista ja haluaa pukeutua mahdollisimman autenttisesti, mutta vähempikin riittää.
Kaarti

Kyläryhmä

Rakentajat, talkoolaiset
Kädentaitajat

Kädentaitajat tekevät monipuolisesti rautakauden käsitöitä. Yhdistyksessä on osaamista niin kehräämisen, värjäyksen, vaatteiden ompelun, nauhojen teon, neulakinnastöiden, kudonnan, kasvivärjäyksen, nahkatöiden, puu- ja luutöiden tekemisessä.
Yhdessä on harjoiteltu niin lautanauhojen tekoa, nahkajalkineiden kuin juomaleilien valmistusta. Tämän lisäksi on pidetty muun muassa kasvivärjäyspäiviä ja elävöitysvaatteiden teon teemailtoja. Yhdistyksellä on käytössä sekä tavallisia kangaspuita sekä itse tehdyt pystykangaspuut.
Vaatetuksen käsityöryhmä kokoontuu vakituisesti tiistaisin. Keskiviikkoisin on teemakursseja eri tekniikoista. Yhdistyksen ryhmätoiminta kokoontuu Nuolialan koulun pihapiirissä olevassa yksikerroksisessa puukoulussa (Wiwintupa). Osoite Jaakontie 9, 33950 Pirkkala.
Parantajat

Muonittajat


Musikantit
Musikantit on aloitteleva kansanlauluryhmä, jossa soittimina on kanteleita, rumpuja ja huiluja.
Ryhmä kokoontuu yleensä kerran viikossa maanantaisin ja on esiintynyt muutamia kertoja pienimuotoisesti.
Tervetuloa mukaan matalalla kynnyksellä!
