Kulttuuriperintö kannattelee, kun maailma horjuu
Elämme aikaa, jossa nopea muutos ja epävarmuus ovat arkipäivää
Taloudelliset, teknologiset sekä ekologiset kriisit muovaavat tapaamme kokea turvallisuutta, yhteisöllisyyttä ja tulevaisuuden toivoa. Olemme eläneet pitkään yksilöllisyyttä korostavassa impulssi-kulttuurissa ja silti moni kokee olevansa vailla juuria. Puu ilman juuria on kuin huojuva torni – ja juurilla puolestaan vakaa ja vauras taivaita kurkottava pylväs.
Merkitystä yhteyttä ja ihmistyyttä
Kun ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa ketjua, hän jaksaa paremmin myös muutoksen keskellä. Sosiaalinen ja psykologinen tutkimus osoittaa, että epävarmuuden kasvaessa ihmiset hakeutuvat merkityksiä tuottavien yhteisöjen pariin. Yhteisöllisyys lisää koettua turvallisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Se vähentää ulkopuolisuuden tunnetta – ja vahvistaa kokemusta siitä, että emme ole yksin.
Kulttuuriperintö ei siis ole pölyttynyt kokoelma menneisyyttä, vaan se on ihmisten luoma resurssi. Se on tapamme ilmentyä ja ilmentää itseämme tarinoiden, symbolien ja rituaalien kautta, joiden avulla voimme sijoittaa itsemme myös osaksi pidempää jatkumoa. Ja jatkuvuuden tunne luo siltaa tulevaan.
Yksinkertaisuus on kaunista
Kulutuskulttuuri ja jatkuvat ärsyketulvat kuormittavat ihmisen hermostoa. Meiltä odotetaan nopeutta, tehokkuutta ja jatkuvaa reagointia. Silti ihmisen biologia ei ole muuttunut samaa tahtia evoluution myötä. Vaikka kilahtavien viestien tulvaa voimme vähentää sekä ottaa tilaa sosiaalisen median pyörteistä, eivät kuitenkaan metsästäjä-keräilijä-aivomme ole rakentuneet jatkuvaan dataan, analyyttiseen havainnointiin sekä dopamiiniryöppyyn.
Ne ovat rakentuneet rytmiin, jossa on tilaa hengittää.
Käsillä tekeminen, luonnossa liikkuminen – kokemus yhteisestä jakamisesta tai vaikka ruoanlaitto – ovat lopulta elintärkeitä toimintoja ihmiselle. Ne ovat perustavanlaatuisia tapoja palauttaa yhteys kehoon, toisiin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan luonnollisesti.
Siksi Birckalaisissa harrastaminen on tuntunut itselleni voimauttavalta ja hyvältä. Itselleen mieluisa, konkreettinen toiminta auttaa aivoja nauttimaan kätten jäljestä syvällisemmin ja helpottaa suorittavaa sielua.
Loppuunpalamisen myötä kepeään toimintaan osallistuminen on auttanut löytämään jälleen mielenkiintoa ja uusia sävyjä elämään. Koen, että kestävä elämäntapa näyttäytyy siis paluuna ihmisyyden ytimeen ja yksinkertaisuudesta nauttimiseen.
Vastaus ei välttämättä ole monimutkainen. Se voi olla osallistavia tapahtumia, ryhmän omien voimavarojen vahvistamista, yhteisiä rituaaleja. Saunassa kokoontumista. Luontoon suuntautuvia retkiä tai perinteiden elävöittämistä tämän päivän ihmisille ymmärrettävällä tavalla.
Rituaalien voima ei ole mystinen, vaan psykologinen ja sosiaalinen. Ne luovat turvallisen tilan kohdata toinen ihminen ja siirtävät huomion minä vastaan muut -asetelmasta kohti yhteistä tekemistä. On siis aivan luonnollista, että ihmiset etsivät merkitystä epävarmassa ajassa.
Kestävä tulevaisuus ei synny vain taloudellisista rakenteista, vaan juurista, jotka kannattelevat. Kyse on juurtuneen tulevaisuuden rakentamisesta. Jossa muistamme; mistä tulemme (juuret), elämme tietoisesti tässä hetkessä (runko) ja kurkotamme kohti valoa yhdessä puiden tavoin (latvusto).
Tervetuloa puuna metsien humisevalle läsnäolon aikakaudelle!
Julia Koskimies
Elämää pohdiskeleva Birckalaisten ja Tampereen Kalevalaisten jäsen
